tiistai 22. elokuuta 2017

Hattivattien salaisuus

[Muumipappa:]
Mukaan en tahtonut mitään.
Vain liike oli tärkeää.
Lähdöstäni puhunut en kenellekään.
Tuo taisi olla töykeää.

Hyvästelin pihapiirin, puut ja pensaat sen.
Rannan, saunan sekä oman verstaan vähäisen.
Kevyesti silmäilin korentojen häät.
Koivun kylkeen naulatut hauenpäät.

Tummina piirtyivät puut
vasten taivasta vielä tummempaa.
Kuljin polkua alati kapenevaa.
Mieleni niin levoton,
mun mentävä nyt on.

Saavuin rantaan kaukaiseen,
jossa aallot hiljakseen
kuiski tarut meriltä kaukaa.
Sammal muuttui tummemmaksi,
rantakivi vieraammaksi,
kiiran huutoon kaisla katkeaa.

Silloin saapui pursi tuo,
muukalaiset haaleine silmineen.
Jokin kuin kiskoi heidän luo,
nousin peloitta veneeseen.

Tarinaa iskin, he vaiti oli vain.
Yhteistä kieltä niin monin keinoin hain.
Ah, lörppö mä oon, jo viimein valkenee.
Fiksuthan aina vaikenee.

Istuin veneessä kummajaisten, hattivattien.
Koitin selvittää salaisuutta silmäin vaaleiden.
Vaan mitäpä voisikaan ymmärtää
pieni peikkoukko tää?
Parempi antautua seikkailulle vaan.
Kaikki selvinnee, kaikki selvinnee,
kaikki selvinnee kyllä aikanaan!

Heräsin uuteen elämään.
En kestä enää _____.
En hetkeä ainaista toistuvaa,
eväsretkeä kesyä, puuduttavaa.

Onnen aalloilla vapaana oivallan:
on meri sinisempi tuolla puolen ulapan.

Aika seisoi, vaihtui saaret.
Natisi vain veneen kaaret.
Oih, hiljaisuus.
Niin apeaa, apeaa...

Äkkiä jyrisee ukkonen
ja taivaankansi suuttuu.
Tunnelma pienessä purressa
kuin sähköistyy ja muuttuu.
On kaikki punakeltaista
ja vielä kummempaa.
On meri täynnä pieniä veneitä
kaukaa ja kauempaa.
Kohti laakeata luotoa
on kaikilla nyt suunta.
Tämän täytyy olla se,
osa suurta salaisuutta,
suurta salaisuutta!

Hattivatit ujeltavat,
nauravat ja tanssivat.
Ne tuntevat siis jotakin,
hengittävät, nauttivat.
Outs!

[Hattivatit:]
Uuu...

[Muumipappa:]
Ne tuntevat siis jotakin,
hengittävät, nauttivat.
On sähköä, tyrskyä kerrakseen.
Nehän vaipuvat joukkohurmokseen,
hurmokseen!

[Hattivatit:]
Uuu...

[Muumipappa:]
Hurmokseen! Hurmokseen!

Ei ollutkaan ihmeellinen
elo hattivattien.
Turhaan elin harmitellen,
kadehtien.
Pinnan alla ei mitään.
Ihon alla ei ketään.
Ei mitään.

Keula kohti kotirantaa.
Teevesi jo hellalle pankaa.
Tuolla tuikkii kotivalo,
sen täytyy olla kotitalo.
Tämä se on elämää,
en kestä enää yhtäkään
mykkää myrskyn etsijää,
kummaa merenkävijää.

Onnen aalloilla vapaana oivallan:
ei meri sinisempi oo toissa puolen ulapan,
ulapan.
Mmm...

san. Jonne Valtonen Tove Janssonin Hattivattien salaisuus -novellin pohjalta
säv. Jonne Valtonen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti